Ilta on jo pimeä. Lämmintä on vielä melkein 30astetta. Ulkoa tulee lämmin tuulen henkäys. Ikkunaluukut on jo suljettu ja valmistaudutaan yöhön. Minä pidän vielä luukkuja auki. Tulimme iltakävelyltä, portin vieressä oli vielä muutama kompostiastia. Missä lie omistajat. Tänään oli roskienkeräyspäivä. Roska-auto kulki aamulla pitkin katuja ja tyhjensi astiat ja keräsi eriväriset muovispussit mukaansa. Meidän kopostiastia on jo pesty ja kaapissa täyttymässä uutta tyhjennystä varten.
Keittiön pöydällä on Ikean liina ja pöydän ympärillä Ikean tuolit. Ikkunalla kasvaa ruukuissa yrttejä.
Olemme oppineet joitakin perussanoja italiaksi, Lapset ostavat itse jäätelöä jäätelökioskeista, joita on joka nurkalla. Ja italialainen jäätelö on herkullista! Mansikka, lakritsi, suklaa ja stracciatella ovat meidän suosikkeja. Olemme ihmetelleet menthol-jäätelöä, siis mehujäätä, joka on kurkkupastillin makuista. Sitä emme ole oppineet syomään!
Olemme kävelleet kilometrittäin kauniita kivettyjä katuja. Kadut on tehty luonnonkivistä tai tiilistä. Välillä kävely on haastavaa virkeän kuopuksemme harrastaessa samalla parkouringia. Ja siihenhän vanhat kaupungit ovat mitä ihanteellisempia paikkoja.
Kirkkoja Italiassa on paljon. Kirkoissa voi nähdä yksittäisiä rukoilijoita ja hiljentyjiä sekä turisteja.
Kuumuudessa turistia helpottavat useat vesilähteet, joita kaupungista löytyy. Vesi niissä on hyvää ja juomakelpoista.
Merkittävä osa italialaista katukultturia ovat skoottertit ja fiiatit. Pikkufiiatit painavat autostradalla kovaa kyytiä ja skootterit puikkelehtivat autojonojen ohi omien liikeensääntöjen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti